Usein ongelmat tilitoimiston ja yrittäjän välillä johtuvat huonosta tiedonkulusta tai väärinkäsityksistä. Mikäli asiat eivät selviä keskustelemalla, voi olla tarpeen vaihtaa tilitoimistoa. Etsi tarpeisiisi sopiva tilitoimisto, ennen kuin irtisanot nykyisen toimeksiantosopimuksesi. Noudata irtisanomisaikoja (yleensä 2 kuukautta) ja pyri toimimaan yhteistyössä vanhan ja uuden tilitoimiston kanssa.
Tilitoimiston vaihtaminen aiheuttaa ylimääräistä työtä, mutta asiat voidaan hoitaa myös sujuvasti valmistautumalla ja varaamalla riittävästi aikaa. Uusi tilitoimisto tarvitsee yrityksesi taloushallinnon hoitamiseksi kirjanpidon raportit vähintään edelliseltä ja kuluvalta tilikaudelta. Myös kopiot viimeisistä veroilmoituksista ja verotuspäätöksistä olisi hyvä saada. Paperilla oleva tositemateriaali on hyvä näyttää uudelle tilitoimistolle.
Tilitoimistoa voi vaihtaa milloin vain, mutta yleensä on järkevää, että vanha tilitoimisto hoitaa loppuun tilikauden kirjanpidon, tekee tilinpäätöksen ja tuloveroilmoituksen. Uusi tilitoimisto siirtää omaan kirjanpito-ohjelmaan vertailutiedoiksi edellisten kausien luvut. Mikäli käytetty kirjanpito-ohjelma ei ole sama, työ on tehtävä manuaalisesti. Jatkettaessa kirjanpitoa samalla sähköisellä ohjelmalla siirtovaihe jää pois.
Hintoja vertaillessasi huomioi hinnoitteluperuste joka voi olla kiinteä kuukausihinta tai perustua tositteiden ja/tai vientien määrään tai tuntiperusteinen. Palvelupakettien sisältöjä kannattaa myös yrittää ainakin vertailla ja kysyä, mitä paketteihin ei kuulu.
Ulkoista kirjanpitosi osaavalle kirjanpitäjälle